Sivut



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Otsikoton

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että olen päättänyt, että tea party on tästä lähtien vain nukkeblogi. Minulle on selkeämpää, kun ei tarvitse miettiä onko blogissa tasapuolisesti nukke- ja käsityöaiheisia postauksia. Erillistä käsityöblogia en kuitenkaan aio tehdä, ainakaan näillä näkymin. Nukkejutuista riittää kuitenkin aina enemmän postattavaa. Nukkeihin liittyviä käsitöitä tässä blogissa kyllä nähdään vielä tottakai, tässäkin postauksessa. :)
Meidille neulottu mekko. Tuo lanka on aivan ihanan väristä ja niin meidimäistä. Ajattelin neuloa tai virkata samasta langasta vielä pipon.


Little Pullipille sopiva virkattu mekko. Näitä on tosi kiva ja nopea virkata.

Mekko pullipille. Edessä on rusetti, mutta se ei näy kovin hyvin näissä kuvissa, koska kaulakoru on edessä. Yllättävän hyvin onnistuin ompelemaan nuo poimutukset joka puolelle tasaisesti.


Tässä kaikki tällä kertaa. Nyt kun koulu on alkanut ja pitäisi vielä vähän kertailla syksyn yo-kirjoituksiin, niin en ehdi tekemään nukeilleni niin nopeasti vaatteita tai kuvaamaan niitä. Tilasin muuten Meidille obitsun, koska tuo stock-vartalo alkaa olemaan jo aika yli löystynyt. Mintulle ja Sirielelle pitäisi vaihtaa, tai oikeastaan vain lisätä ripsiä kunhan löydän jostain sen kadonneen sopivan kokoisen ruuvimeisselin.

maanantai 6. elokuuta 2012

Neulottua, virkattua ja ommeltua

Olen tehnyt taas tosi paljon lisää vaatteita nukeilleni, vaikka ne ei oikeestaan tarvis enempää. :D Ja lisää ideoita on sunnitteilla, sillä löysin kirppikseltä pussillisen kankaita.

Neulottu takki, jonka ohje löytyi täältä. Tässä takissa olen kyllä muokannut tuota ohjetta sopivammaksi ohuemmalle langalle, mutta alempana oleva oranssi takki on tehty tåysin tämän ohjeen mukaan.

Hapsulangasta neulottu liivi dalille.

Neulottu mekko pullipille. Hihoista tuli aika kapeat.

Virkattu hupullinen viitta. Tästä oli kuva edestäpäinkin, mutta blogger tuhosi sen.

Neulottu korkeakauluksinen paita.


Mekko, vyö ja takki. Mekon kangas on jotakin marimekon kangasta.


Mekko virkatulla pitsikauluksella.




Rehellisesti sanottuna inhoan nukenvaatteiden kaulusten ompelua, mutta virkatulla tai nauhasta tehdyllä kauluksella voi ohittaa sen ärsyttävän pikkutarkan ompelun. Kaulus on virkattu tosi ohuesta virkkauslangasta koukulla 0,75mm, joten sen virkkaaminen oli tosi pikkutarkkaa työtä. Pitää totutella vielä noin pienellä koukulla virkkaamiseen. Ajattelin ommella paidan, jossa on myös tuollainen kaulus.