Sivut



torstai 30. toukokuuta 2013

Tylsä otsikko

Tää blogi ei ole oikeen innostanut mua viime aikoina, joten siksi olen postaillut näin harvoin. Olen taas tehnyt vaatteita ja joku päivä voisin käydä kuvaamassa shootin jommasta kummasta dallero pallerosta. c: Sitten niihin vaatekuviin.
 

Neuloin paidan, joka valmistui tosi nopeasti, vaikka lanka oli noin ohutta.


Aloitin mekon virkkaamalla kauluksen ja sen reunasta sitten poimin silmukat. Kaulusmekon neulominen oli paljon yksinkertaisempaa kun ei tarvinnut virkata kaulusta erikseen ja ommella mekkoon. Tein mekkoa varten myös tyllialushameen. Siihen voisin tehdä ohjeen tännekin. :)

Opettelin neulomaan palmikoita. Huppuviitta oli sopivan yksinkertainen malliltaan harjoitustyöksi. Siri on kyllä selvästi syntynyt punahilkaksi. :)



Käytin tähän mekkoon jämälankojen jämälankoja. :D En tiedä näyttääkö nuo paksummasta langasta virkatut kerrokset vähän hassulta ohuesta langasta virkattujen kerrosten välissä, mutta ihan sama. Ompelin mekkoon alushameenkin.

Ei, Mintun kädet ei oo yhtään irti. :p

maanantai 13. toukokuuta 2013

Merellä


Hihihi, osasin tehdä youtube palkin. :) 
 
Kävin eilen kuvaamassa Minttua. Kun on lämpimämpää niin viitsin panostaa kuviin enemmän ja sen oletettavasti voi kai huomata näistä kuvista. c: Tykkään kuvata nukkeja usein veden äärellä, mutta toivottavasti nämä kuvat ei kyllästytä ketään.
 




Oli pakko ottaa tällanen kuva. Jos Minttu olis kaatunu, niin se olis tippunu suoraan mereen. :D




torstai 2. toukokuuta 2013

Mekkoja & kuvia

En ole postannut ikuisuuteen. D: Nämä kuvat Sirielestä otin pari viikkoa sitten.
 

 
Hiukset on ihan tarkotuksella naamalla.

 
 
Päätin kokeilla ompelukoneella ompelemista pitkän tauon jälkeen ja onnistuin ompelemaan kaksi mekkoa daleille. c: Ompelin helmat kiinni yläosaan kyllä käsin, mutta muten nämä on koneella ommeltuja. Olen miettinyt etsy-kaupan perustamista, mikä tarkottais sitä, että lopettaisin blogikaupan, mutta en ole vielä varma asiasta.  

Tästä mekosta tuli vähän pitkä. En ole sovittanut mekkoa pullipille, mutta luultavasti se mahtuisi niillekin.